keskiviikko 31. elokuuta 2011

Hups




Noin se kesä meni että hujahti, ja unohtui myös blogi koko kesän ajaksi. Pahoittelen syvästi ja lupaan, että tästä alkaa kirjoitus- ja kuvarikas syksy!


tiistai 24. toukokuuta 2011

Sissi


Sissi on koira.









maanantai 23. toukokuuta 2011

Suomi!


Niin, Suomi taisi pärjätä ihan hyvin jossain kisoissa ja ihmiset sitten juhli sitä!


Rovaniemi, vielä kerran









Eurocultured ja muuta mukavaa Turussa


Oltiin Turussa viettämässä kesäisiä päiviä ja nauttimassa kulttuurista Eurocultured -tapahtumassa. Oli hieno meno kaikilla taiteilijoilla, sekä maalareilla, muusikoilla kuin nukketeatteriväelläkin. Mieli tekisi jo takaisin kulttuuripääkaupunkiin!






Ennen (^) ja jälkeen (`´)





Blankon brunssi


Jon Kennedy (live)



Bad Ass Brass Band





Jaakko & Jay

Donna ja Donnan vessa



Felix Zenger



Tietysti käytiin myös Logomossa








keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Itävalta, taas


Taaspa kerran oltiin Itävallassa, laskemassa ja festareilla!








Tallinnan kadut


Muutamalta reissulta Tallinnaan muutama kuva katujen meiningistä!








perjantai 25. maaliskuuta 2011

Suomenlinna talvella


Oli kaunis auringonlasku.